Viinikumi-makeisten myöhäinen versio
Makeisten valmistamisessa ihmiset ovat aina olleet erittäin kekseliäitä. Ensimmäisten viinikumimakeisten keksiminen kesti kuitenkin kauan, ja sinä aikana ihmisten täytyi makeuttaa elämänsä monilla muilla herkuilla. Niinpä esimerkiksi vanhat kreikkalaiset ja roomalaiset suosivat leivonnaisia, jotka oli makeutettu taatelimehulla tai hunajalla tai kostutettu viinirypälemehulla. Keskiajalla kaikenlaiset mausteiset piparit olivat suosiossa. 1500-luvulla merenkävijät toivat Keski-Amerikasta Eurooppaan kaakaopavun, josta tuli hieno lisä herkkujen valmistukseen.
Raakasokeri - ylellisyystavaraa
Sokerin tuleminen raaka-aineeksi Eurooppaan oli tietenkin ratkaiseva virstanpylväs herkkujen historiassa. Ensimmäisen vuosituhannen vaihteessa Arabiasta Venetsian kautta tuotu raakasokeri oli kuitenkin aluksi kallis ylellisyystuote. Vain aateliset ja rikkaat pystyivät hankkimaan raakasokeria mausteeksi tai lääkkeeksi.
Sokerijuurikas - ylellisyys jonka käyttö yleistyy
Vasta paljon myöhemmin pääsi suurempi joukko kansalaisia nauttimaan sokerista. 1800-luvun puolivälissä sokerista(juurikas) tuli halpa ja jokapäiväinen elintarvike.
Arabikumi – viinikumimakeisten ratkaiseva ainesosa
1800-luvulla kekseliäät sokerileipurit tajusivat, että sokeria voi yhdistää arabikumiin, tietyn akaasian hartsiin. Raakahartsi keitettiin sokerin kanssa ja lisäämällä siihen hedelmä- ja muita aromeja saatiin ensimmäiset pehmeät viinikumimakeiset - kuuluisien HARIBO-viinikumimakeisten edelläkävijät.
Liivate, tärkkelys, agar-agar - arabikumin vaihtoehdot
Viinikumimakeisten, kuten kuuluisien nallekarkkien valmistuksessa HARIBO on käyttänyt jo pitkään sian nahasta valmistettua liivatetta, arabikumin sijaan. Tällä perusaineella saadaan lisää pehmeyttä ja hyvä pureskelu- ja makukokemus. Jotkut viinikumimakeiset valmistetaan myös tärkkelyksellä tai agar-agarilla, trooppisella levällä. Näitä tuotteita voi syödä myös kasvissyöjät tai muslimit.
Valmistus
Näin nallekarkit tulevat pussiin!
lue lisää tuotannosta

















