Diese Seiten sind für das Querformat optimiert. Bitte drehen!
15.10.2013

HARIBOn osaomistaja Hans Riegel kuoli 90 vuoden iässä

Haribo on saanut surullisia uutisia. Hans Riegel kuoli tiistaina 15. lokakuuta Bonnissa 90 vuoden ikäisenä. Riegel oli hyvää vauhtia toipumassa hyvänlaatuisen aivokasvaimen poistosta kuntoutuskeskuksessa, kun sai äkillisen ja odottamattoman sydänkohtauksen.

Suremme nyt merkittävää liikemiestä ja poikkeuksellista ihmistä, jonka monet jäävät muistamaan ystävänä, tukijana, mentorina ja eritoten inspiroivana roolimallina. Riegel oli uranuurtaja, joka loi ainutlaatuisen yhtiön sekä brändin, jonka profiili ja suosio ovat maailmanlaajuisesti omaa luokkaansa.

Olemme Hans Riegelille kiitollisuudenvelassa, sillä hän ymmärsi luotsata yhtiön uuteen suuntaan ajoissa taatakseen tulevan menestyksen ja tasaisen kasvun. Nyt olemme yhdessä vastuussa hänen elämäntyönsä jatkamisesta.

Hans Riegel omisti elämänsä HARIBOlle. Hän tavoitteli viimeiseen asti kiihkeästi visiotaan muokata HARIBOsta brändi, joka pilkahtelee auringonsäteen lailla ihmisten arjessa.

Otamme osaa Hans Riegelin sukulaisten, ystävien ja muiden läheisten suruun. Toivomme heille voimaa kestää heitä kohdannut raskas menetys.


Viimeisimmät uutiset

Käytät vanhaa selainta. Päivitä selaimesi uudempaan versioon, jotta voit nähdä tämän sivun kunnolla.